Bataattipihvit kaalisalaatilla
Nämä koko perheelle sopivat vegepihvit maistuvat kaalisalaatin kaverina. Ja mikä parasta, näiden avulla saat päivittäisen kasvisannoksesi mukavasti alkuun kuin huomaamattasi! Resepti on osa Venner-ruokakassia ja tehty yhteistyössä Vennerin kanssa.
Alle 60 min
4 hengelle
Ainesosat
½ | bataatti |
2 dl | punaisia linssejä |
2 | valkosipulinkynttä |
2 rkl | persiljaa |
2¼ dl | Nalle pikakaurahiutaleita |
2 rkl | oliiviöljyä |
1½ | kasvisliemikuutiota |
1-2 rkl | sitruunamehua |
½ dl | oliiviöljyä |
ripaus | suolaa |
¼ | kaalia |
n. 60 g | pähkinöitä |
1 dl | Torino ohrahelmiä |
Valmistusohje
- Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja pilko bataatti pieniksi paloiksi. Peitä bataattikuutiot vedellä ja keitä kunnes ne ovat pehmenneet. Pilko valkosipuli hienoksi.
- Keitä linssit pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Lisää kasvisliemikuutio ja sekoita välillä kiehumisen aikana.
- Kun bataattipalat ovat pehmenneet, kaada pois suurin osa keitinvedestä jättäen vain pienen määrän vettä ja soseuta sitten perunasurvimella tai haarukalla. Lisää keitetyt linssit, kaurahiutaleet ja valkosipuli. Soseuta keskenään. Anna seoksen seistä noin 10 minuuttia ja pyöritä sitten kädellä palloksi 2 rkl seosta pihviä kohti. Laita pallot uunipellille ja litistä varovasti lusikan takaosalla tai kädellä pihveiksi.
- Paista pihvejä noin 20 minuuttia.
- Valmista sillä välin kaalisalaatti: raasta tai suikaloi kaali mahdollisimman ohueksi ja laita kulhoon. Sekoita joukkoon 1/2 dl oliiviöljyä, ripaus suolaa, sekä 1-2 rkl sitruunamehua. Sekoita hyvin ja anna salaatin seistä jonkun aikaa ennen tarjoilua.
- Tarjoile pihvit yhdessä kaalisalaatin ja oliiviöljyn kanssa. Nam!
Lapset mukaan!
Ota koko perhe mukaan pihvien kokkailuun! Lapset voivat sekoittaa ainekset ja muotoilla pihvit. Koko perhe voi osallistua pöydän kattamiseen.
Vinkki!
Jos kaipaat lisää ruokaisuutta ateriaan, keitä mukaan hieman ohraa pihvien ja salaatin kaveriksi! Kastikkeeksi sopivat halutessasi kermaviili tai kaura fraiche.
Reseptissä käytetyt tuotteet